torstai 26. helmikuuta 2015

Vanhaa ja uutta

Viimekesältä sudenkorennon jahtausta
Näin keskellä pimeää ja kylmää talvea sitä aina haaveilee siitä ihanasta kesän lämmöstä. Mutta se ei odottamalla yhtään sen nopeammin tule. Onneksi tekemistä on silti riittänyt!

Sitten viimekesän on kerennytkin tapahtua melkoisen paljon mutta yhtäkään blogikirjoitusta en ole aikaiseksi saanut. Jossain vaiheessa ilmeisesti lupailin enemmän videomateriaaliakin mutta se on vielä vähän vaiheessa koska rakkaan Emmani kanssa ei olla oikein sujut vielä itsemme kanssa että pystyisi videolla luontevasti esiintymään :DD Mutta kaikki ajallaan, toivottavasti ;)

Mökkielämää


Kesä oli ja meni, samoin syksy ja kohta talvikin :D 
Vähäisten kirjoitusten korvaamiseksi kasasin tähän muutamia kuvia mitä en tänne ole vielä laittanut ja joissa on ihan loistavia muistoja viimeiseltä puolelta vuodelta! Oli mm. SummerFiesta- juhlat jotka olivat täydellinen lopetus hienolle kesälle :) Niitä juhlittiin isolla porukalla täällä Rönössä; syötin hyvin ja juotiin paremmin sekä pelattiin pelejä ja nautittiin kesän viimeisistä lämpimistä illoista!

SummerFiesta-juhlissa beer bongia ja hengailua :)
Taitaa olla nukkumanmenoaika

Kortinpeluu oli hauskaa kunnes sain huora-kortin... :(
Illalla oli mulla tunnelmallinen
terassi <3



















Uusivuosi 2015
Toinen kohokohta oli kyllä ehdottomasti uusivuosi. Muutama melkoisen hämärä mutta mukava päivä tuli vietettyä hyvässä seurassa sekä paljussa. Musat soi korvissa vielä viikon niiden pippaloiden jälkeen :D





Pääsin myös syksyllä opiskelemaan Savonian ammattikorkeakouluun restonomiksi täällä kuopiossa. Seuraava ammatti olisikin sitten
matkailun parissa ;) Toivottavasti tämä ammatinvalinta toisi elämään paljon paljon sitä reissaamista ja uuden kokemista, miksi tämä koko blogini itseasiassa alunperin väsäsinkin. Paljon uusia ystäviä, uutta ja mielenkiintoista tietoa sekä ihan uusi koulu ja kaikennäköistä tekemistä niiden puitteissa ovat kyllä pitäneet minut kiireisenä syksytä lähtien. On ollut vaikka minkänäköistä juhlaa ja meininkiä mutta juuri sitä olen odottanut vaikka välillä kaikki elämässä tuntuukin niin haastavalta ja vaikealta.
Tämä tais olla opiskelijoiden liikuntapäivä.. :D

Käytiin vähän Virossa Kiiksun kanssa, hups ;)
Tuli vähän pienemmällä reissulla Virossa käytyä aikaisemmin mutta nyt on tullut taas se ihana ihana hetki vuodesta!! Pääsen nimittäin ihan oikeasti reissuun pitkästä aikaa! Tällä kertaa kylmyyttä pakoon lähden Gran Canarialle reiluksi viikoksi alkaen 1.3. JA SIELLÄ ON LÄMMIN! Vielä ois yksi kouluprojekti taputeltavana, paljon pakkaamista ja sitten alkaa se ihana jännitys ja itse paikanpäälle reissaaminen.

Seuraavaa kirjotusta tuleekin sitten sieltä lämpimämmältä pallonpuoliskolta jos maltan hetkeksi näppäimistön eteen jumittua. Kerron miten Kian kanssa siellä kaukana kotoa selvitään vai selvitäänkö ollenkaan. Mutta ihan viimeistään kuulumisia tänne tulee sitte reissun jälkeen, don't worry!

-varpaathan tänne jäätyyyyyyy... hurrrr



keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannuksen tunnelmia

Kaunis Maikki <3

Tehtiin saunavastaa
Juhannus, mökki, kesä ja hyvä seura! Siinä on pari mukavaa sanaa ja yhdessä ne teki oikein mukavan viikonlopun meille Lehtolassa, Vesannolla.
Pariin päivään mahtui mm. naurua, aurinkoa, vesisadetta, korttipelejä, kalastamista, saunaa, alkoholia ja vähän krapulaakin... ;) Eli kaiken kaikkiaan loistava juhannus-viikonloppu! Ja siitä kertovat nämä kuvat!
Ongella auringonlaskussa

Emmakin sai kalaa, mutta minä vein kunnian...

Tupla sateenkaari juhannuskokon sytytyksen kunniaksi

kokompi
kokko

Kuhaa, ahvenia ja särkiä saatiin verkoilla (muutama rapukin jäi mertaan)

MINÄ LÖYSIN...

KUKAN!!!

JA SE OLI KIVA! xD


Kukkapellossa

Emma kuvaili minua ja Maikkia :3

Maikki on peto! GRRRR..




Älä hättäile, istu mättäälle


Maikki seikkailemassa

Sellasta oli meidän mökkielämä Juhannuksena, toivottavasti loppukesästäkin tulee yhtä hauska! ^^
Ps. Käykäähän vilkasee Emman blogia myös! -> http://kissakuutamolla.blogspot.fi/


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Budapest-viikko videolla!

Vihdoin videota Budapestin reissusta! Verta ja hikeä on vuodatettu tämän eteen ja viimein tulin siihen tulokseen että luovutan ja käytän vain minun kameralla kuvattuja videoita koska puhelimien ja muiden kameroiden videoita en saanut näiden kanssa mitenkään järkevästi toimimaan. Harmi koska paljon loistavaa materiaalia jäi nyt tämän videon ulkopuolelle... :/ 
Musiikit siksi koska niin harvassa kohassa jollakin oli jotain oikeesti järkevää sanottavaa joten päätin sitte iskee muuta hälinää päälle :D
Suunnilleen aikajärjestyksessä menee nämä. :)
Sitte kaikki vaan Budapestiin ihmettelemään!


torstai 24. huhtikuuta 2014

Our Budapest in pictures!


Hyvillä fiiliksillä kohti lentokenttää...
Ryanairin koneeseen kuumottelemaan... 
Vuorikiipeilyä

Meloniostoksilla oltiin


Vuoren huipulla auringonlaskua ihaillessa <3



Viinitalvierailu, Palinkaa ja roseviiniä!!
Viinitila ulkoa



Hangover tourin esite vaikutti houkuttelevalta...

Tyhmät kaverit <3

Aamukahvit
Hostellin sisäpiha
Näkymä huoneen ikkunasta


MELONIII









Vuorella Budan puolella



Hard Rock Cafe



Hienolla illallisella nom!

Välillä oli sellasia päiviä... :D




Museossa





Junassa matkalla viinitilavierailulle Lepsenyyn


Ja kohti Budapestiä päiväreissun jälkeen, pää täynnä palinkaa ;)
Kaiken kaikkiaan huikea reissu! Lähtisin milloin vain uudestaan :) Ja toivottavasti se tapahtuukin pian!