tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kesän odotusta kirjojen kera!

Joskus tuntuu että elämään tulee ihan älyttömästi iloa jostain tosi pienistä jutuista. Kuten viime sunnuntaina; en odottanut reissusta tulevan mitenkään erityisen mukava sillä oli lähdössä isovanhempieni kanssa Viitasaarelle katsomaan enoani ja järjestelemään hiljattain kuolleen isomummoni tavaroita. En ollut vielä käynyt siinä talossa tapahtuman jälkeen, en ollut päässyt hautajaisiin tai edes vielä käynyt haudalla mutta loppujen lopuksi mieli olikin aika rauhallinen, sitten kun sinne pääsi. Mutta mikä sitä iloa oikeasti toi oli se että kirjahyllyjen uumenista löysin kirjan jota tylsyyttäni aloin lukemaan. Ennenkuin huomasinkaan olin ahminut noin 30 sivua kirjasta HOTELLI BABYLON. Jäin koukkuun ja tosi pahasti. Mielenkiintoinen se oli koska teksti oli helppolukuista ja tyyli oli minun mieleeni mutta ennenkaikkea koska se kertoo omasta alastani. Olen jonkin verran työskennellyt hotelleissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja siellä näkee jos minkäkinlaista ja siksi tätä mielenkiinnolla luin. Ja kaikki tässä kirjassa perustui tositapahtumiin! Meni noin 6 tuntia kun sain tämän kirjan tuhottua kokonaan kannesta kanteen.. Ja iloisia uutisia löysin tuota kuvaa etsiessäni; tämän kirjan perusteella on tehty myös brittiläinen tv-sarja!! Pitää vilkaista onko katsomisen arvoinen (veikkaan kylläkin että petyn...).
Toinen kirja mitä olen lueskellut on J.K. Rowlingin kirjoittama Paikka vapaana, mutta jotenkin en oikein jaksa siitä kiinnostua. Vaikka se onkin aika karu ja kaunistelematon kirja, silti tuntuu että tarina jotenkin laahaa ja ei etene :/ Mutta yritän sen loppuun lukea kuitenkin! Ehkä mieli muuttuu vielä.
Monia muitakin kirjoja on vielä tuhottavana mutta yksi minkä lukemista odotan innolla on John Irvingin romaani Vapauttakaa karhut!. Arvostelujen mukaan "mehevä ja mielikuvituksellinen" kirja. Ja tarinakin siinä on ihan mielenkiintoinen :) Sitä odotellessa...

Lähi viikkoina on ollut niin ihana huomata että aurinko paistaa ja lämmittää päivä päivältä enemmän :) Lumi ja jää alkaa pikkuhiljaa sulaa ja joillakin kaduilla voi kävellä jo ihan asfaltilla! Se saa aikaiseksi kyllä hyvän mielen! Eilenkään ei tarvinnut enää talvitakkia päälle laittaa kun pärjäsi hyvin vähän ohuemmallakin.
En millään enä malttais odottaa kesän tuloa että pääsee tekemään kaikkea mukavaa! Tuntuu oikeesti että talvi rajoittaa mua ja haluaisin olla jo vapaa!! :D

Muutamissa seuraamissani blogeissa viimeaikoina huomio on kiinnittynyt tällaisiin ihaniin kesäisiin kuviin... Aaah, kesällä sitten loikoilua riippumatossa mökin rauhassa ja ystävien kesken mustikkajäätelöö :) Tai mitävaan jäätelöö!!

Ja lopuksi mukavan kesäinen musiikkivideo, hieno tarina ja sanat sekä älyttömän nätti nainen!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kuopio-Helsinki-Jyväskylä-Kuopio

Oon tässä ihan tosissaan miettiny tässä viimepäivinä että kirjottaisko sitä blogia vai ei... Kun ei nyt mitään sen ihmeellisempää oo taas tapahtunut ja jos joskus sellastaki sattuu tapahtumaan nii niistä ei asiaa hirveesti riitä. Mutta sitte päätin että okei, jauhan tänne kaikkee muuta epämielenkiintoista tai sitte pidän asian vaan lyhyenä ja simppelinä ja sitte tulee sellasii pätkä kirjotuksia mutta ehkä tätä sais vähän venytettyä :P
Mutta ensimmäiseksi siitä minun Kuopio-Helsinki-Jyväskylä-Kuopio reissusta vähän... Lauantain aamuna lentokone lähti klo 7 kohti helsinkiä ja minulla mukana hyvä mieli ja pieni kissanpoika! Lennossa ei tainnut mennä puolta tuntia pidempään... Ihana oli juoda kuppi lämmintä teetä ja katsoa lentokoneen ikkunasta auringon nousua :) Perillä kentällä sitten kävin Picnicissä aamupala-bagelilla ja tuoremehulla. Siinä oli sitten joku reilu 3 tuntia aikaa ennenkuin Nikke-kisun uusi omistaja Saksasta sitä tulisi hakemaan. Päätettiin Niken kanssa sitte siinä vähän torkkua ja mikäs sen mukavempaa sen mielestä oli ku nukkua minun takin sisällä, sieltä tutkailla kaikkea mielenkiintoist aja uutta ja saalistaa mun sormia. Kissan luovutus sujui hyvin ja tälläkin hetkellä se lekottelee kuulemma tyytyväisenä uudessa omassa kodissaan :)


Pikkuinen Nikke
Isabella, Anniina, Ida ja minä @ Escape
Tämän jälkeempä sitte lähdin kohti Helsingin keskustaa ja rautatieasemaa. Juna lähti klo 12.06 ja olin asemalla klo 12.07 kävelin rauhassa raiteille koska ajattelin junan jo menneen mutta siinä se nenän edessä kuitenkin vielä oli. Ja eikun juoksemaan! Onneks se oli pari minuuttia aikataulusta jäljessä. Seuraavaa ois saanu sit odottaa se toiset 3 tuntia...
Jyväskylän asemalla minua olikin jo vastassa Isabella ja Ida! Oli niin mukava nähdä niitäkin pitkästä aikaa :) Viikonloppuun kuului pienimuotoinen baarikierros, Amarillo, tortillat ja Jukka Poika!

Maanantaina sitte kotiin ja paluu karuun arkeen.... Tälläkin hetkellä tulee lunta ihan hemmetisti ja joo kyllähän se riittäis jo tältä vuodelta. Melkein talvimasennusta alkaa tässä kohta tulla jos tuo ei lopu :D Ja ihan kamalaa kyllä olla täällä kotona niin paljon yksin mutta onneks Henna kävi tänään vähän aikaa kylässä ^^
Mutta lunta ja kylmää ja pimeää lukuunottamatta on ihan hyvä mieli. Kiva oli käydä Jyväskylässä ja nähdä kavereita ja saada pari uuttakin! :) ja uutta reissua ehkäpä on viikon päästä tiedossa kun lähden piiiitkästä aikaa kummien luona käymään Tampereella, mutta se ei vielä ihan varamaa ole.
Muitakin mukavia juttuja on tässä vireellä.. Esimerkiksi se että Saralta sain 14 päivän liikuntapassin LadyLinelle, eli ilmainen sali ja tunnit täältä tullaan taas! Perjantaina siellä aattelin ekan kerran käydä.
Ja ihan mukavaa oli tänään vähän drinkkejä tekemässä koululla mutta nyt loppuviikko vapaata ;) Huomenna kuitenkin siskoa vahtimaan!
Että sellaista tähän hetkeen, välillä menee loistavasti ja välillä vähemmän loistavasti mutta hei;
"hymyilet tai itket kuinka vaan, ole hetki niinkuin huomista ei olisikaan" <3










torstai 7. maaliskuuta 2013

Feeling good!



Noni, nyt on 3 päivää käyty Fressillä ilmaiseksi vähän itseään kiduttamassa! Mutta ai että on ollut hyvä olo siitä asti :) Kyllä liikunta, hyvä ruoka ja mahtava seura tekee ihmeitä <3
Ekana päivänä, maanantaina aloitettiin siis tämä kolmen päivän teho treenaus ja ensimmäisenä aamulla noin 11 aikoihin oli vuorossa kevytspinning 45min. Siinä kyllä hiki virtaa ja persauksiin koskee mutta hirveän iloinen ja energinen fiilis on aina niiden tuntien jälkeen vaikka jalat onkin ihan maitohapoilla! Tämän jälkeen tehtiin muutamia toistoja salin laitteilla ja juostiin kans. Nälän yllättäessä päädyttiin sitte Subille, nam :P Illalla vielä vähän kuntoiltiin ja venyteltiin ennen ABS30 nimisen tunnin alkua. Se oli ihan hirveetä kidutusta ja vatsalihakset meni niin kamalan kipeiks ettei mitään järkee!! Päivän päätteeksi ollaan aina venytelty kunnolla ja sen jälkeen keitetty vähän teetä <3
Tauko...








Toisena päivänä käytiin sitte aamusta heti sykespinningissä 30min. Ja kyllähän se raskasta oli! Tunnin jälkeen sitte taas juostiin vähän aikaa ja sitten päätettiin pitää vähän taukoa. Käytiin suihkussa ja saunassa... Haettiin Foodista salaatit ja rentouduttiin pari tuntia. Illalla sitte mentiin gymcircuit tunnille jossa kierrettiin eri salin laitteilla ja tehtiin hommia ihan kunnolla ohjaajan avulla. Sen jälkeen vielä juostiin vähän palautumiseksi ja sitte oltiin jo ihan valmista kauraa... :D
Kolmas päivä jäi vähän lyhyeksi mutta aamusta kuitenkin ehdittiin käydä spinningissä jonka jälkeen vähän aikaa taas juostiin.
Chili&Basilika
Oli muuten lihakset kipeenä! Vatsalihakset varsinkin, kun niitä on nii vaikee venytellä :/ Mutta sitte loppupäivän rentouduin ja tein itselleni vähän tomaatti-chili-basilikakeittoa. Äiti ja Jemina tuli käymään ja Jeminan kanssa katottiin joku Helinäkeiju elokuva :D
Mutta nyt kyllä tuntuu siltä että oon rehkiny ihan tarpeeksi ja voin vähän aikaa olla miettimättä mitään urheilujuttuja. Ens viikolla sitte uudestaan! Koska nyt on vuorossa aika mukava viikonloppu! :) Tänään nimittäin Emman kanssa käydään sangrialla amarillossa ja sen jälkeen ehkä eksytään sinne baarikadullekkin.. Lauantaiksi minulla on jo lentoliput Kuopio-Helsinki välille ja sinne suuntaan pienen kissanpojan kanssa. Lauantai- illasta sitte suuntaan kohti Jyväskylää jossa vietän ainakin pari päivää! Että mukavia aikoja edessä! :)

Viimeviikolla paistoi aurinko <3!!












perjantai 1. maaliskuuta 2013

Alkuvuoden kuulumisia ja lavuaaripizzaa!



Hennan kanssa tehtiin suklaa-banaanimuffineja <3
Hohhoijaaaa, eipä oo taas tänne tullu hirveemmin kirjoteltua vähään aikaan. Mutta hei, empähän höpise ehkä ihan turhia koska nyt on ehkäpä jotain kertomisen arvoistakin! Ensinnäkin: oon niin hirveen tylsistynyt ollu jo pitkään kun koulua on se 4h viikossa joten päätin että NYT kesäkuntoon tämä hylje! Joten hommasin itelleni Fressille lippuja ja sielläpä rupean sitten ahkerasti käymään, alkaen ensi maanantaista! Heti kärkeen 3 päivää putkeen aamusta iltaan aion siellä rehkiä koska ne kolme ekaa päivää on ilmasia JIHUUU! Ja sitten sen jälkeen käyn silloin tällöin siellä tunneilla ja salilla. Mutta se juttu miksi tätä nyt mainostan on se että ajattelin ruveta pitäämään jonkin sortin "treenipäiväkirjaa" tänne. Ja ihan vaan silleen että kertoilen mitä mie siellä teen ja todennäköisesti se tulee olemaan kaikkea muuta kuin TREENIpäiväkirja... Mutta hauskaa siitä ehkä tulee :D Onhan mulla siellä hengessä mukana hyvä ystäväni Vilma <3
Toinen asiahan on se että pienimuotoinen reissukin on tässä parin viikon päästä tiedossa! Eli pääsen kirjoittamaan taas vihdoin siitä aiheesta mitä tämä blogi muutenkin koskee :D Olen siis lähdössä Helsinkiin pyörähtämään ja kotimatkalla eksyn myös Jyväskylään Teneriffan tyttöjä moikkaamaan! JES! Siitä sitten myöhemmin lisää :)
Lavuaaripizza
Mutta onhan tässä viikkojen aikana tapahtunut kaikkea muutakin raportoimisen arvoista. Kuten penkkarit, muffinssien leipominen, lukuisat juhlat joista Samin synttärit oli huikeet ja mainitsemisen arvoiset ja leffat ja sainhan minä pari kunniakirjaakin ottamistani valokuvista! Mukaan mahtuu myös mun ja Vilman lavuaaripizza(jota ei muuten koskaan tapahtunut...) Mutta hyvää siitä tuli!Todistusainestoakin näistä kaikista löytyy... ;) Ja kyllä oon muuten ollut myös kipeenä ja paljon ja hirveesti. Mutta vihdoin nyt tuntuu paljon energisemmältä ja terveemmältä ja vihdoin pääsen myös sinne Fressille :D


Sara ja penkkarit :)
Lukuisista juhlista tässä vuorossa Vilman tuparit!
Kunniakirjat Pohjois-Savon kameraseuralta

Että ihan mukavasti täällä Suomen maallakin tämä vuosi on käyntiin lähtenyt mutta vois kyllä se aurinko jo vähän alkaa lämmittämään... ^^