perjantai 17. tammikuuta 2014

Budapest is Best

Piispa Gellértin patsas
Aamu kymmenestä asti tiistaina tehtiin lähtöä; viimehetken pakkaamiset, ruoan ja matkaseuran metsästystä, odottelua ja ympäri Kuopiota ajamista. Viimein koko matkaporukka oli koossa ja päästiin matkaan, kohti Tampereen lentokenttää! Lentokoneeseen päästyä piti pitäää ne perus kuumottelut lentoon lähtiessä ja laskeutuessa mutta ehjänä päästiin perille! Ja täällä sitä nyt ollaan; Gaia Hostellissa aivan Budapestin keskustassa. Vaikka vasta kaksi yötä ollaan täällä pörrätty niin on ehtinyt tapahtua jo vaikka minkälaista; muutama paikallinen pubi ja ravintola katsastettu, Gellért- vuorella vierailtu, brunssi, KFC ja burger king, yökerhoilua pidemmällä kaavalla,kävelty ympäri kaupunkia ja käyty vanhassa kylpylässä rentoutumassa. myös muutamiin paikallisiin ollaan tutustuttu ja nähty paljon kirkkoja, museoita, patsaita ja siltoja. 
Vapaudenpatsas
Ensimmäinen ilta meni tietysti matkustaessa ja hostellia etsiessä mutta myös ruokaa oli saatava puolenyön aikaan, mikä osoittautuikin melko vaikeaksi... Mutta täydellisten pizzapalojen jälkeen oli hyvä lähteä nauttimaan paikallisia oluita ja roseviiniä! Sen jälkeen uni maistuikin jo melko hyvin :) 
Seuraavana päivänä lähdettiin brunssille Anna Caféseen jonka jälkeen suunnattiin kaupungin vanhalle puolelle silllan yli. Budan puolla sijaitsee Gellért-vuori jonne kiivettiin loputtomia portaita pitkin. Vuoren rinteellä on mm. piispa Gellértin muistoksi pystytetty patsas. Patsaan takan kohoaa kaartuva pylväsrivi ja vuoren sisältä virtaava lähde jonka vesi virtaa patsaan alle vesiputoukseen. Vuoren huipulla kohoaa vapaudenpatsas joka pystytettiin Unkarin vapauttamisen kunniaksi. Se näkyy sillan toiselle puolelle Pestiin asti. Käytiin vuorella ihailemassa maisemia ja kahvilla hienossa hotellissa joka sijaitsee vuoren huipulla, muutamat pussikaljatkin päästiin nauttimaan alastullessa. 
Vuorireissun jälkeen käytiin illallisella oikein mukavassa ja tunnelmallisessa ravintolassa ja ruoka että juomat oli tosi hyviä! Sitten kaupan kautta hostellille ja sieltä clubille vähän tanssimaan ja viettämään iltaa paikallisten kanssa. Yökerho nimeltä Instant oli tosi iso mutta melkoisen kulahtanut osittain.. Mutta erittäin hauska ilta täynnän monenmoisia tunteita ja kommelluksia päättyi hyvin ja kaikki saatiin takaisin hostellille yhtenä kappaleena.
Tänä aamuna meno oli melkoisen väsynyt vain muutaman tunnin yöunien jälkeen mutta mikäs sen parempaa kuin KFC aamupalaksi (hyihyi) ja sen jälkeen noin tunnin kävelmatka Széchenyi nimiselle kylpylälle. Széchenyin terveyskylpylä on yksi Euroopan suurimmista ja se on Pestin puolen vanhin. Sen lhistöllä sijaitsee Budapestin syvin ja kuumin terveysvesilähde jonka lämpötila on 74-75 astetta. Kylpylä saa vetensä sieltä. Kylpylä on hyvin erikoinen verrattuna Suomen kylpylöihin; se on rakennettu uusbarokkisella tyylillä eli patsaita, seinäkaiverruksia, korkeita kupoleita ja koristeellisia kaiteita löytyy joka puolelta. Kylpylän sisällä oli monia erilaisia saunoja ja kuumia sekä kylmiä altaita. Ulkona oli kolme melko hulppeaa allasta joista löytyi suihkulähteitä ja kuplia! Vesi oli niin ihanan lämmintä ^^ Kyllä kelpasi viileänä iltana kuumavesialtaassa makoilla, eikä tämä lysti maksanut kuin vain vähän yli 10€. Rentoutumisen jälkeen maistui pasta ja raviolit italialaisessa ravintolassa matkan varrella, koska WHY NUT?! Nyt on sen verran raukea olo että saas nähdä jaksaako sitä ahteriaan nostaa enää tänään, mutta siitäpä otetaan pian selvää! ;)
Lämmin allas ulkona

Vaikka vain pari päivää ollaan keretty täällä vasta olla tuntuu siltä kuin oltais oltu täällä paljon pidempään koska niin paljon eri juttuja ollaa nähty ja tehty. Ja tähän mennessä ei juuri mitään huonoa sanottavaa! Kieli ja valuutta menee yli hilseen mutta muuten ollaan saatu nauraa ja hetkeäkään en vaihtaisi pois. Kyllä tästä legendaarinen reissu saadaan, ellei se sitä ole jo ;)
Huomenna vuorossa kaupunkikierros ja käynti suuressa kauppahallissa ja ehkä vähän lisää yökerhoilua :)
Olkaahan kuulolla koska lisää kuulumisia muutaman päivän kuluttua!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Haluan päästä jo seikkailuun..

Oman kodin tunnelmaa
Jahas, huomasin tuossa yks päivä että hei, minähä asun uudessa kodissa nykyään! Pikkuhiljaa alkaa tähänkin ajatukseen tottua... Jännittävää ja mukavaa mutta melko outoa ja ahistavaa, hyvällä tavalla.. ehkä.. Hyviä puoliahan tässä on vaikka kuinka! Asunto on Rönössä, omakotitalon kolmasosa, ei seinänaapureita (ainakaan vielä..), oma piha ja terassi, sauna ja lähellä rantaa :) Ja vihdoinkin se on ihan oma koti ja alkaa se pikkuhiljaa tuntuakkin siltä! Mutta huonoja puoliakin löytyy... Tämähän on, niinkuin jo sanoin, Rönössä, pieni pieni asunto (iso keittiö tosin), piha -> mikä tarkoittaa lumitöitä yms., lämminvesivaraaja niin pieni että joskus joutuu käymään HIEMAN vilpoisassa suihkussa, sähkölasku on melkoinen koska sähkölämitys ja koska sähkölämmitys, täällä on kylmä koska olen pihi, tai ainakin yritän, ja täällä on aika yksinäistä ajoittain. Onneks on kisu ja lämmintä teetä, tai viiniä... ;) 
Rauha joulutunnelmissa
Kaikennäköistä on saanu remppailla ja asentaa, keittiönpöydästä pesukoneeseen ja verhotangoista kattolamppuihin! Mutta sellastahan se muuttaminen on mutta vihdoin tuntuu että täällä voi jo asua. Tosin tunnelmaa löytyi myös muuttopäivän iltana, pelkällä patjalla istuen ja juoden punkkua kahvimukista ja katsoen MTV musiikkivideoita :D Ja ei täällä ihan aina yksinäistä ole; on kerenny jo porukkaa käydä saunomassa, huutamassa ja sotkemassa paikkoja mutta hyvä niin :) Sauna lämpenee kyllä jos porukkaa tulee meikäläiselle seuraa pitämään, welcome! ;)

Viimeaikoina on ollut myös muutakin aihetta juhlaan; oli Joulu, Uusivuosi, ja minun 20vuotis synttärit! Eipä niistä sen enempää kerrottavaa muutakuin että synttäripäivä oli ehkä yksi parhaista pitkään aikaan; paljon hyviä ystäviä, hyvää ruokaa ja hyvät pippalot Kuopion yössä :) Joulu ja Uusivuosi meni jotenkin ohi, ei oikein ollut juhlamieltä oikeastaan kumpaankaan mutta tuleehan noita.

Työharjoittelun Bowldinerissäkin sain päätökseen ja hyvin arvosanoin ^^ Nyt ollaankin oltu lomalla ja eipä tuota kouluakaan oikeastaan jäljellä enää ole. Muutaman kurssin ajattelin kuitenkin vielä käydä tekemässä ja kohta onkin taas paperit kädessä! Mitähän sitten tapahtuu?? ;) mutta ennen sitä nautin vapaa-ajasta ja töistä koska tie vie taas tuttuun Viikinkiravintola Haraldiin, pääsen leikkimään taas viikinkiä JEE! :DD

Toivottavasti päästään osallisiksi näihin juhliin ;)
HURRAAAAA!! Yksi tämän vuoden kohokohdista tulee olemaan aivan pian, sillä tiistaina lähdetään porukalla Budapestiin aiheuttamaan yleistä paheksuntaa! Ja mikäs sen parempaa kun tehdä sitä muutaman huipputyypin kanssa! ;) Tiistaiaamuna ahtaudutaan porukalla autoon ja suunta Tampereen kautta Unkariin! Kokonaisen viikon ajan ehditään pelleillä, käydä syömässä hyvin ja vähän huonommin, juhlia vielä paremmin ja toivottavasti selvitään hengissä takaisin. Tarkoituksena olis kuitenkin nähdä paljon kaupunkia, ehkäpä muutama nähtävyys tai museo, vuori, joki, kylpylä, muutama kahvila ja ravintola, ehkä nopea käynti Wienissä, ja viinitilavierailukin olisi ehkä luvassa sekä tottakai paikallista elämää. Mutta siitäpä lisää sitten ensiviikolla JOS ehdin siellä kirjoittamaan!
En enää millään malttaisi odottaa, haluan jo lähteä kokemaan ja näkemään kaikkea uutta, pois täältä vanhasta tutusta, haluan jo päästä seikkailemaan ja haluan tuntea jotakin enkä vaan masentua täällä. Tämän reissun jälkeen täytyykin ruveta suunnittelemaan että minne sitä kesällä haluaa reissata vai lähtisinkö jonnekkin vähän pidemmäksikin aikaa, hmmm...?

Jó éjszakát, niinkuin Unkarissa sanotaan, seuraavan kerran luettekin ihan oikeeta asiaa ja sitä miksi tämän blogin alunperin teinkin; SEIKKALUJA LUVASSA!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Nyt ollaan jännän äärellä..

Baaritunnit on pop
Jaahas, elämä jatkuu ja tuo mukanaa uusia ihmeellisiä asioita.. Sillä tämän kuukauden sana on TIPATON! Ja tämä on hyvin uusi ja ihmeellinen asia uskokaa tai älkää. Välillä pitää kokeilla tällasia yksinkertaisiakin asioita ja oikeesti, tää tipaton on paljon vaikeempaa ku aluks aattelin :S Ei siinä muuten mitään mutta koulussa ei juuri muita tunteja olekkaan kuin alkoholiin liittyviä ja sehän tarkoittaa sitä että mie päivät pitkät koulussa syleskelen toinen toistaan parempia viinejä ja muita juomia pois. Mutta ihan hauskaa on tähän mennessä ollu; ei sitä jokaviikkoista baarissa notkumista tyhjän panttina vaan nyt oikeesti ollaan porukalla keksitty kaikenlaista mukavaa :) Ja en ole kertaakaan oikeesti tätä katunut.

Juomaa väkerrän; 6 kerroksinen  överi shotti
Ja tässäpä lopputulos; liekitettävä Rainbow Warrior -shotti


Uutta on myös se että ensiviikosta tammikuun alkuun meikän naamaa voi tulla ihastelemaan Bowldineriin IsoCeehen! Siellä meikä häärää baaritiskin takana melkei joka ilta, tulkaahan piipahtamaan ;) 

Mutta ihan paras juttu on se että tammikuun 14. päivä ois sitte lähtö Budapestiin! Siellä porukalla seikkaillaan viikon verran ja luvassa on vaikka minkälaista häppeninkiä; viinitila, kylpylä, nähtävyyksiä, lähiö pubeja, homobaareja, bileitä, unettomia öitä ja väsyneitä päiviä. Matkan lopuksi myös väsyneitä mutta onnellisia matkaajia. Ja en parempaa seuraa vois reissuun toivoa; Emma, Vertti, Sami ja Olli, eiköhän me näiden kanssa ehditä viikossa parantaa maailmaa ihan tarpeeks ;)


Niin vähäinenkin kuin viikko Budapestissa auttaa minua jaksamaan tämän kylmän ja synkän talven yli eikä kesä tunnukkaan enää niin kaukaiselta haaveelta. Nyt vaan pitää jotenkin selviytyä sinne asti.
Edessä on pikkujoulupippaloita, joulu ja kaikki siihen liittyvä kiire,stressi ja muu hömpötys. Kohta jokapuolella pakotetaan ihmisiä ostamaan kaikenlaista ja joululaulut soi päässä vielä huhtikuussakin... En tiiä onko minussa jotain vikaa mutta en tosiaan ole mikään joulun ystävä, en sitä siis ihmeemmin odota. Ehkä siihen vaan tällä alalla kyllästyy ja näkee siitä vaan sen harmaan puolen. Tottakai on mukava käydä perheen kesken pöytään syömään herkkuja ja täydellä vatsalla lämpöiseen saunaan ja kukapa ei lahjoista tykkäis! Mutta miks niihin kaikkiin vaaditaan joulu? Ja miksi siitä pitää tehdä niin iso numero? Eihän joulun tarkoitus ole ne lahjat ja kaupallisuus.. 
Mutta onneksi siinä välissä on kuiten uusivuosi joka taas on ehkä juhannuksen jälkeen mukavin juhla :) Sillon on koko päivän ja yön niin hieno tunnelma, iloisia ihmisiä jokapuolella ja eipähän ne ilotulituksetkaan mitään rumia ole. Uusivuosi on aina uusi vuosi ja se on jollain lailla aika lohduttavaa vaikken yleensä mitään lupauksia teekkään, silti se on aina uuden alku.. hmm.. Tänä vuonna tosin on semmoinen olo että voisin itelleni jotain luvatakkin ;) Hirveetä tosin on se että aina joutuu opettelemaan sen uuden numeron; päivämääriä kirjoittaessa aina hajoo kun laittaa sen viimevuoden luvun siihen vähintään sen pari kuukautta... :D

Jonkin näköistä uutta innostusta löysin taas pitkän tauon jälkeen maalaamiseen! On kyllä ollu ikävä semmosta taiteilua mutta en vaan aikasemmin oo saanu aikaseksi. Enkä saa kunnolla vieläkään :D mutta ehkä se tästä alkaa rullaamaan kun tässä ihan hyvä projekti meneillään. Enkä malta oottaa että kyllästyn tuohon ja sitten mulla on taas aikaa lukea kirjoja pimeinä talvi-iltoina. Harvemmin tulee muuten oikeesti luettua kirjoja mutta aina jossain vaiheessa talvea on ihan pakko ahmia monta hyvää kirjaa putkeen! Nyt hyviä kirjaehotuksia tulemaan!!


Mutta niinhän se menee; ihan äsken minä vietin joulua ja uuttavuotta Teneriffan lämmössä ja kohta se on jo uudestaan tässä. Aika menee niiiin nopeesti enkä minä ehdi tajuta mistään mitään. Mutta ehkä se hienous on siinä "onnellisen tietämättömänä" olemisessa :D Mutta onnellinen olen että mulla on jotain mitä odottaa vaikka kaikki tärkee ja kohta ajankohtainen elämässä on vielä auki. Silmät tosin ei enää juurikaan auki ole joten se takoittaa sitä että matkaan alitajuntani syövereihin hetkeksi ja huomenna maistelemaan tekemääni valkosuklaajuustokakkua ja äitin konserttia kuuntelemaan :) Buenas noches.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Puolimielistä?

Joskus tulee elämässä semmosia aikoja että huomaa yhtäkkiä kui eritavalla onkin alkanut viettämään aikaansa, ajattelemaan eri asioita eri kantilta ja oikeestaan että koko elämä on muuttunu vaikkei oikeestaan olekkaan. Onko teille tällanen tuttua? :D Koska tämä minua hämmentää suuresti. Aina ei tarvitse tönäisyn olla kovinkaan iso kun jo koko helahoito kääntyy nurinpäin.


Itellä meni tässä pari kuukautta aikamoisessa sumussa töiden ja väsymyksen takia mutta ei se aina huono asia olekkaan. Myöhään yksin kotona voi rauhassa keskittyä omiin tuntemuksiin ja välillä löytää ihan uusia asioita itsestään eikä sekään huono asia ole, todellakaan. Sitä vaan on niin tottunut elämään sellaisen kuin se on ja se on jopa ahdistavaa kun se sitten menee ja muuttuu... Mutta aina näissä asioissa on jotakin loistavaa odottamassa nurkan takana jota ei malta odottaa vaikkei sinne asti vielä edes näe. Silti on kehossa sekalaiset tuntemukset, pää kertoo yhtä ja sydän toista ja kroppa kolmatta. Puolimielistä vai mielipuolista? Siitä en oo vielä selkoa saanut.

Tällähetkellä mieli on aika odottava; mitä se seuraava viikko tuo tullessaan, tai kuukausi? Mitä teen seuraavaksi elämässäni, mihin lähden vai lähdenkö? Muutoksen aika on toisaalta hienoa ja jännittävää, mutta inhimilliset piirteet tulevat väkisinkin esille ja väistämättä tuntee surua ja ahdistusta. Siksi se lähteminen olisi nyt helppo ratkaisu mutta ei tätä olekkaan helpoksi tehty. Välillä pitää pissiä omiin muroihinsa koska sokerin makuun tottuu liian helposti. 
Onneksi silti suuhun sattuu välillä niitä sokeripalojakin :) Tuntuu että kaikesta ja kaikista saa enemmän ja eritavalla irti kun vähän hellittää välillä ja antaa elämän mennä omalla painollaan. Sitä arvostaa jokaikistä yhteistä minuuttia, vaikka kuinka masentavia tai huikeita ne ois. Joka päivä on vaikee ja toisaalta mukava. Ei voi taas lakata ihmettelemästä sitä miten hienoja ihmisiä oon saanut elämässäni vielä pysymään, vaikka tämäkin aika on niin sekavaa etten ite puoliakaan ymmärrä... :D Jotkut asiat jaksaa hymyilyttää vaikka ne murot maistuuki vähän hassulle.

Mutta tänään sain tosiaan viimein lopullisesti päätökseen työssäoppimiseni Viikinkiravintola Haraldissa ja iloisempi en palautteesta voisi olla! Rakentava palaute on aina hyväksi mutta kehuilla saa oikeesti hyvän mielen ja kun tietää mihin oikeesti pystyy.

Onneksi koko viikonlopun ajan minua tulee piristämään ihana tirppa, sillä Rauha tulee tänne hötkyilemään ja pitämään mulle seuraa mikä on ehkä taas minun viikon kohokohta!

Tämä on niitä elämän "pieniä iloja" ^^




"Just keep moving forward and don't give a shit about what anybody thinks. 

Do what you have to do, for you." -J.D


¨¨¨¨

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

This shit just got real, THANK YOU!

Hello My Friends from USA, Germany, Russia, England, Spain and Australia! And also few from Japan, Nigeria, Netherlands, Venezuela, Poland, France and Luxembourgh (where all these people come from to my page wuuuut..?) and of course most of you from FINLAND!
Thank you guys so much again for showing interest to my blog. That really means a lot and really confuses me that there are so many (from many countries) of you ^^ I can't believe that somebody from like Japan or Venezuela or Nigeria actually reads or have read my blog... I don't know did they noticed that nowadays I write finnish! :D But there are translators I know but still? Seriously? :D
But I am very very happy that people find this interesting or amusing or pathetic or something...
But again I want to thank you! My blog has reached 3 000 pageview goal YEEEEEE! Another reason to make pointless blog post YAAAAAYYY!

But that's why I want to share with you this awesome chameleon who is fancy as fuck!


xoxo

perjantai 16. elokuuta 2013

Lights, camera, ACTION!

Taas puhaltaa uudet tuulet; elokuvat, videot! Nyt on nämä kiinnostuskiikareissa hyvinkin vahvasti ja varsinkin omat sellaiset. Eli tässä viimepäivinä olen ollut enemmän ja enemmän kiinnostunut videoista, niiden kuvaamisesta ja muokkaamisesta. Sen jälkeen kun löysin Magisto- sovelluksen iPhonelle ja muutamaa videota sillä muokkasin niin innostuin kuvaamaan lisää ja lisää! Ja muokkaamaan myös!
Siispä ajattelin että muutan blogini ajatusta sen verran että tulevaisuudessa ehkäpä osa tulee olemaan tekstin lisäksi myös liikkuvaa kuvaa ja ääntä! Siis jonkinlaista Vlogi juttua tämän normaali blogin lisäksi on ehkäpä tulossa... ;) Itse seuraan Youtubesta moniakin käyttäjiä ja heidän vlogejaan. Lähes kaikki ovat jollain tavalla hauskoja viihdyttäjiä tms.. koska tykkään nauraa, Sherlock.. 
Kannattaa tsekata mm. muutama näistä mun lemppareista: 
MyHarto - My Drunk Kitchen on ollu jo pitkään yks parhaista jutuista tubessa ja sitä kautta ajauduin myös muihin kyseisen henkilön videoihin ja joo... Olen myyty :D Tämän ihmisen joskus haluaisin tavata <3 --> MDK Pizza!
songstowearpantsto - Huikeita biisejä, hauskoja ja kekseliäitä! Ja KULMAKARVAT O_O --> Pink Fluffy Unicorns SONG eikääää... :D
Tyler Oakley ja Sawyer Hartman - Nämä tyypitkin on tosi hauskoja; haasteita ja normi vloggausta, ei oikeastaan sen erikoisempaa :D muutama viikko sitte törmäsin tähän --> Drunk Cotton Ball Challenge
JennaMarbles - Blondi, ei paljoa lisättävää... :D --> How to trick people into thinking you're good looking
PewDiePie - Tämän hepun löysin vasta vajaa vuosi sitten. En oikein edes tiiä miks joskus näitä videoita katson, kai ne joskus naurattaa :D Go Ruotsi!

Joo tämäki lista jatkuis vaikka kuin jos laittasin kaikki joita seuraan edes joskus.... 
Että ehkä jonkinlaisia vaikutteita näistä tai sitte hirveetä kopiointia, saas nähdä ;) Varmasti ainakin jonkinlaisia haasteita luvassa (tällaiseen tyhmyyteen inspiroi myös Vilma ja Leena, käykää kattomassa jos haluatte nähdä jonkin sortin itsensäkidutusta...) ja Emman kanssa jo jotain tyhmää suunniteltiinkin... MUTTA! Tämä kaikki onkin siis hiukan "harjoitusta" ja totuttelua siihen kuvaamiseen ja kameran edessä olemiseen koska ensikesänä onkin luvassa huikea InterRail-RoadTrip-Eurooppa-Espanja-Reissu-Kokemus-SPEKTAAKKELI josta kuvaamme siis matkapäiväkirja tyylisen videon, eli tällä kertaa kuvat jää vähemmälle ja enemmän sensuroimatonta materiaalia luvassa! ;) En muista millon viimeksi oisin odottanut jotain yhtä paljon kun tätä <3 Ja siihen on vielä vajaa vuosi :((( YYYYHHH... Mutta hyvää kannattaa odottaa. Tämän reissun alussa onkin sitten kulunut yli vuosi viime matkasta mikä on AIVAN LIIAN PITKÄ AIKA. Mutta toisaalta, kuka tietää mitä minä tässä pitkän ja kylmän talven aika vielä pääni menoksi keksin.. Siitä sitten kuulette varmasti... :P 
Mutta nyt keskitytäänkin ensin taas tähän ihanaan ihanaan arkeen; elikkäs lauantaina se ois pärstä kohti Viikinkiravintola Haraldia ja sielläpä sitte keikun seuraavat pari kuukautta ja sen jälkeen masennun täysin talveen, taas... Eli tällaiseen saatte nyt varautua.

Lähiaikoina ehkä siis meikän ensimmäisen videopostauksen ensi-ilta  huuuuuu... Ehkä se siitä lähtee ja ehkä sellaisen aktiviteetin merkeissä saattaisin selvitä siitä pimeästä vuodenajastakin :)
JA NYT! Vinkkejä ja kaikenlaista muuta mukavaa kommenttia tulemaan, esimerkiks mikä ois hyvä video editor hmm? 
PUS!

tiistai 13. elokuuta 2013

Doggy Doggy

Karkeakarvanen kääpiömäyräkoirapentu Rauha on ehkä suloisin asia tällä hetkellä ^^

Videot tehty testausmielessä Magisto- videoeditointi sovelluksella. Sori, on 2 aika samanlaista videota kun oli ainoat videot puhlimessa :P Näitä varmaan tulee vielä lisää...

Video1
Video2

JOS VIDEOT EI JOSTAIN SYYSTÄ TOIMI TÄSSÄ NII LINKKIEN KAUTTA SITTE SEIKKAILEMAAN ;)

Video 1

Video 2